27. tammikuuta 2012

VIIKSET YRITTÄÄ TEHÄ MEEN BLOGISTA MUOTIBLOGIA!

Objection!

Mun elämä on nyt vähän niinkö Beverly Hills 90210.
Joten en jaa sitä täällä. 

Sen sijaan kerron, että japanin opiskelu on mukavaa.
Ja tein tällä viikolla ihan itse kaksimetrisen maalaustelineen, enkä vetänyt sormeani sirkkelistä.
Myös kuviosahaus on jännää.

Viikonloppuna olin Porissa, niinkö Viikset mainitsi. 
Kerron omasta viikonlopustani kunhan saan käsiini kuvat synttäreiltä.
Sunnuntain kiinalainen Hot Pot oli <3 

Myös yhdellä luokkakaverillani oli syntymäpäivä.
Syötiin koulussa kääretorttua sen kunniaksi.

Kiitos kaikille tammikuussa syntyneille.

Kävin myös ensimmäistä kertaa kuntosalillani. 
Jee.
Oon niin ylpee itestäni.


Tähän väliin muutama kuva itsestäni ja siskostani.





Eilen kaipasin rentoutusta tämän sotkun keskelle, joten ystäväni tuli kylään kolmen kotiviinipullon kanssa. Katsottiin sininen, valkoinen ja punainen. Eeppistä. Olisi tietenki voinut aloittaa ennen yhdeksää... Aamulla jätin poikaparan nukkumaan.

Olin myös studiolla mallina ystäväni koulutehtäviin, mutta siitäkin myöhemmin. Sillä reissulla opin luottamaan bussikuskeihin ja arvostamaan lämpimiä vaatteita.


Ehkä tässä oli mun viikon kuulumiset...huomenna mennään lautailemaan! ja sunnuntaina menen teatteriin katsomaan ystäväni näytelmää. Lenz.

Shitsukendayo





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti