22. lokakuuta 2011

Syysloman saavutukset

Mulla oli syysloma, itsenäisen työskentelyn viikko, josta puolet vietin Porissa siskoni luona. Sen ajan saavutus oli Supernatural-maratoni, 2 tuotantokautta, itsetehtyjä suklaakonvehteja ja uudet kengät.

Loppuviikon vietin Tampereella helsinkiläisen ystäväni kanssa. Popcornia, kolme leffaa, shoppailua, vohveleita, viiniä, stand up-komiikkaa ja juoruja. 

Perjantaina päätimme lähteä yöelämään, vaikka ensin päädyimmekin joidenkin tuntemattomien tuplasynttäreille 20 neliön yksiöön. Ja yöstä tuli kaiken kaikkiaan ikimuistoinen; tanssilattialle kaatuminen, tequilaa, italialaisia miehiä, musiikin opiskelijoita, huulipunaa hartiassa, lsd-myyjä ja tarjottuja juomia.

Lauantaina hitaasti herättyämme leivoimme krapula-apua: masaliisaa.



Teimme 3 masaliisaa, koska sunnuntaina aion viedä sitä syntymäpäivänyyttäreille. En oo elämässäni nähnyt niin isoa masaliisataikinaa. Ja se painoi.


Masaliisaa pakattiin mukaan kolmeen muovirasiaan evääksi elokuvateatteriin. Le Havre <3 

Shoppailimme muroja Anttilasta ilmaisten Kellog's peltipurkkien takia. Se päättyi siihen, että kaksi tyttöä, 4 muropakettia ja 2 peltipurkkia vieraili hämmentämässä Alkon kassaa. Unohtamatta teepurkkiin säilöttyä, tarkoin varjeltua Pertti-setää.

Oli erittäin antoisa loma.

Mmm ja ilmeisesti kaikki miespuoliset ystävämme ajattelevat, että meillä on "tyttöjen välistä kivaa". En kiistä.

Olkoon tämä viimeinen kerta kun juon kotitekoista kiljua janooni.

19. lokakuuta 2011

Myrskyisän illan kuulumiset


Saunan jälkeen Mariaa katsellessa ja riisikakkuja syödessä on hyvä vähän kirjoitella, mitä on tullut tänään tehtyä kynsille. Pohjalle tuli siis mintunvihreää ja vähän tummempaa vihreää ja kaiken päälle Isa Doran valkoinen Graffiti Nail Top.
Hieman pelotti ton Graffiti-lakan kanssa, kun se oli jo päässyt vähän kuivahtamaan ja mietein mahtaako ohentaja pilata lakan ominaisuuden halkeilla. Kaikki kuitenkin kääntyi parempaan eli lakka halkeilee normaalisti ja koostumus on 17 tipan verran parempi.
Eiliset kiharatkin säilyi komiasti yön yli ja kampauksen lettiongelmakin tuli tänään vaihteeksi vahingossa selvitettyä.





Tänään tuli myös ostettua lisäystä kynsilakkakokoelmaan. Toinen Graffiti-lakka tuli nyt pitkien pohdintojen jälkeen ostettua, kun tietää että lakkaa uskaltaa ohentaa ja näin pidentää lakan käyttöikää. Kotiin tuli siis musta Graffiti Nail Top ja alesta Mavalan sävy 52 Toulouse, suomeksi tuo tarkoittaa söpöä vaaleanpunaista.

Kissan kuvaamisen ongelmia


Ensin ei innostuta yhtään

sitten nähdään jotain mielenkiintoista


and then "I'm off"


Yritä ottaa itsestäsi kuvaa niin kissa kiipeää mukaan.


näyttäen humalaiselta


...tuolia täytyy rakastaa


ja kameraa vihata...


ja kaiken kruunaa pesuhetki.

Tällä hetkellä kyseinen karvatollo lämmittää sänkyäni. 

18. lokakuuta 2011

Kampauskokeilu





Vahingon kautta tuli tänään kokeiltua onnistuuko kampaus, minkä olin suunnitellut väsääväni setäni häihin. Aluksi oli tarkoitus harjoitella vain kampaukseen kuuluvaa lettiä ja miettiä miten letinpään saisi nätisti pysymään kiinni ja "sulautettua" muuhun kampaukseen. Lopulta oli sitten koko tukka kiharrettu suoristusraudoilla. Ja kun en ihan loppuun asti ollut asiaa ajatellut, tuli sitten jälkeen päin mieleen, että ruokakauppaankin pitäisi vielä tänään mennä. No mutta eihän sitä voi koskaan liian hienona kauppaan mennä!

Tämmösseenä sitte kauppaan :)


Sen verran vielä, että tämä hiusten vääntäminen ilman mitään tarkoitusta on mulle se terapiamuoto, mikä taas toisille tarkoittaa lukemista, leipomista, kutomista tai lenkkeilyä.
Eli ajatukset ja stressi nurkkaan, hiuksia kihartamaan ja rentoutumaan!


Hieman ärsyttää tää webkamera laatu, mut menköön kunnes saan hankittua oikean kameran.