17. huhtikuuta 2012

Puun PerusViikko

Koulussa oli maalauskurssin jälkeen värioppia.
Ihan mielenkiintoista, mutta ehkä vähän turhan tarkkaa minulle.
"Etsi oma oranssisi"


Metsästimme disharmoniaa.


Törmäsin myös Radiokirppiksellä erääseen kukkamekkoon ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. En ymmärrä, miten joku saattoi haluta siitä eroon, ja keräsinkin sen nopeasti parempaan talteen.


Ihana mummokangas ja aivan täydellisen kokoinen.
Joku oli varmasti minua ajatellut pistäessään sen myyntiin.


Perjantaina nukuin 2,5 tunnin nokoset ja olin laittanut kännykän äänettömälle, päättänyt etten lähde mihinkään.
Mutta toisin kävi.
Päädyin Hertan oven kautta jonkun sohvalle ja sohvalta Seelan kanssa Klubille Eva & Manun ja Reginan keikalle, joiden jälkeen bileet jatkuivat Hang the DJ:n mukaisesti.
Oli (taas vaihteeksi) mielettömän hauskaa ja mahtavaa seuraa (joskin vähän erikoista).
Perjantai 13. ei kyllä epäonnen päivältä tuntunut kun sain vielä keikkalipunkin pari euroa halvemmalla kuin oli tarkoitus.
Onneksi vastasin puhelimeen <3
Regina oli ekstaasia.



Kuva: Sakari Karipuro


Lauantaina siivoilin. Vaihdoin oikeen pöytäliinanki.
Eks ookki kiva?




Ja hei, tampereen lumisade, haistappa kukkanen!
Mä lähen huomenna Tokioon, että yritäppäs seurata!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti