27. toukokuuta 2012

Stockers! Islanti Ja Remppa

Siinä ne tärkeimmät.

Puuviiket siis seilasi Virgin Oiliin perjantaina Stockerssin keikalle. Niin sulavasti taas kyllä hoidettiin ittemme sisään, että fiksumpaa hävettäis. Tuli vähän sellanen "miksi ovet ei aukene meille"-fiilis ja lipunmyyjäkin näki tarpeelliseks selventää millon pilkku tulee...
Siitä se ilta lähti nousuun. Hyvällä fiiliksellä keikkaa seuraamaan. Ja viiden biisin vedon jälkeen alko taas alamäki. Tosiaan Stockers veti vaan 5 biisiä (mikäli pysyin laskuissa) ilmeisesti solistin sairastumisen(?) takia. Eipä se muuten olis niin paljon haitannu, mutta kun meikäläinen ei sitte kolmeen kuukauteen tuu nääkemään luultavasti yhtään mitään keikkaa. Lisäks loput 3 bändiä vaan paskeni loppua kohden. Ja minä kun luulin, että Stupidon bändit olis hyviä... niin väärässä olin.


Stockerssin poijaat
ja
Miaun valokirjaimet, jotka ei oikee tahtonu pysyä aloillaan.


Tästä päästäänki sulavasti tohon Islanti osuuteen. Mainitsemani noin 3 kuukautta tulen siis viettämään Islannissa lammasfarmilla. Sinne me mennään ystäväni Katrin kanssa vähän paimentamaan lampaita ja tekemään kaikkea, mitä ikänä meille tehtäväks annetaan. Olis myös tarkotus hiukan käydä seikkailemassa. Eniten taidan odottaa valassafaria!
Mun lähtö on siis 7.6. eli noin puoltoista viikkoo lähtöön!


Tuolla jossain vasemmalla kuvan ulkopuolella on Katrin ja mun kesäkoti. Ei kuulosta yhtään pahalta viettää kesä puuttomalla saarella, kiitos koivun.


Loppu viikonloppu meni remppa-apuna serkun kämpällä. Eilen leikeltiin Idan kanssa suojamuoveja laatikoihin ja käytiin lemppaamassa roskia erään työmään roskalavalle. Tänään kokosin Ikea-kaapin ja Ajeltiin Idan kanssa Kauniaisten keskusta-Espoon Entresse akselia. Ei menny meijän Abc-reissu ihan niinkun elokuvissa. Vasta kun tajuttiin, että ollaan eksytty ja bensa lopussa huomattiin, ettei kummallakaan oo kännykkää mukana, eikä juuri mitään tietotaitoa siitä osasta pk-seutua. Lopulta, kun oltiin kartalla ja jokasesta ilmaansuunnasta sitä Abc:tä etsitty luovutettiin ja haettiin navigoija kyytiin. Tulipa sekin alua vähän tutummaks ja pitkästä aikaa ajettua manuaalivaihteista.


Dokumentoituna tärkeimmät asiat: Parvekkeen oveen yhteistyöllä piirretty kuva työnjohtajasta sekä olohuoneeseen kannettu pytty.


21. toukokuuta 2012

Terdekausi avattu

Kyllä maistu Magnners auringon paahtaessa. Täytyy lämmöstä nauttia vielä kun siihen on mahdollisuus. Olis 2,5 viikkoo aikaa ja sitten alkaa tapahtua....

20. toukokuuta 2012

TTVO ERO

Tämän vuoden valmistuvien kuvataiteilijoiden lopputyönäyttelyn nimi oli ERO.

Näyttely oli kaksiosainen, ensimmäiset avajaiset olivat Mältinrannassa 4.5, toiset TR1:ssä 11.5.

Mältinrannassa oli maalauksia ja yksi veistos (Sirpa) ja TR1:ssä oli valokuvia ja videoita.

Meille ykkösille lankesi tarjoilu ja avajaisruokien valmistaminen.




Ensimmäisissä avajaisissa oli pikkupurtavaa, kuten minimuffineita ja ruisnappeja.
Toisten avajaisten tarjoilu koostui sadoista cocktailtikuista, joissa oli mm. juustoja, tofua ja hedelmiä.

Saatiin paljon kiitosta.

Sekä Nokian panimon juomia.


19. toukokuuta 2012

Kevyesti takaisin

On tässä ehtinyt aika paljon kerääntyä kaikkea mistä täytys päivitystä tehdä, mut jotenki en nyt oo ruodussa eli aloitetaan viimeisimmästä tapahtumasta ja tukka uutisesta.
Eilen oli setäni 25X2-vuotis synttärit.
Paikkana oli Tampereen Palatsi ja showna Queen-musikaali Show Must Go On. Musiikki tietty oli hyvää ja laulukin sujui esiintyjiltä. Musikaalin kaksi tarinaa tosin inan tylsiä, mutta ihan kiva musikaali.
Palatsi kun on ns. ruokateatteri (miks niitä nyt sanotaan :D). Anyway ruoka tuli pöytään ennen esitystä pitkän kaavan mukaan ja väliajalla vielä kahvi ja leivos. Vähän täyty leivosta jättää syömättä, kun siinä vaiheessa oli jo hitusen vatsa täynnä. Juomaakin riitti: kolmea eri kuoharia, valkkaria ja likööriä. Onneks oli ruokaa juoman kanssa, muuten tää raivoraitis olis varmaa ollu otsa tiskis.
Kaiken tän lisäks käytiin Vilin ja Idan kanssa Perhossa lounaalla. Perho on kyllä ehdottomasti kaupungin parhaita lounaspaikkoja. Sitä enne oltiin Vilin kanssa vähä shoppaamassa :D Eli syöty on kunnolla ja hyvin.

Jos nyt sitte sitä tukka asiaa. Juurikasvusta päätellen tääkin juttu on kuukauden vanha. Mulla kun on vähän ollu haluissa blondi, mutta kysymerkkinä miten lähtis toteuttaa tätä mielihalua. Nyt kun on muodissa nää vaaleat latvat, niin päätin sitte että vois alkaa vaalentamaa tukkaa latvoista ylöspäin.


Tän näkönen tukka on kiinni.



Tältä nuo latvat näyttää auki.
Oli hyvä ottaa kuvia tänään, kun eiliset laineet oli noinkin hyvin säilyny yön yli. Ja ai että mitä ihania peilikuvia<3

Ja mitä herkku pitsaa teinkää tänään. Sitä saa kuolata.


Pakko vielä mainita mihin Tytti mut pakotti! Kattoon Battleshippiä! Voi jösses kyllä alko heti nukuttaa ku Alexander Skarsgårdin hahmo räjäytettiin taivaan tuuliin. R.I.P.
Onneks kesällä tulee lisää True Bloodia<3

16. toukokuuta 2012

Mänttä, Pekilo, Tipula

Koulu loppui ja saavuin vapun jälkeen 2.5. Mänttään.
Saapuessani kohteeseeni, Vilppulan asemalle, oli leuto ja rauhallinen aamu.
Joutsenet lensivät aseman yli. 
Ehkä.

No joo mentiin bussilla Mänttään ja tutustutiin paikkoihin ja toisiimme ja alettiin tekeen töitä.
Tulin siis työharjoitteluun pystyttämään 
Mäntän Kuvataideviikkoja.

Työhön kuuluu kaikki mahdollinen siivouksesta remontointiin ja tiskaamisesta roudaamiseen.
Käytännössä tehdään taiteilijoiden olo mukavaksi ja hommataan niille kaikki mitä ne tarvii.


Paula (huonetoverini) maalaa Guido van der Werven huonetta.


Me harjottelijat; Miss. Tampere, Miss. Pohjanmaa, Miss. Lahti ja Miss. Helsinki, asutaan kivassa omakotitalossa, jonka nimi on kuulemma Tipula. Me ollaan vallattu yläkerta ja alakerrassa majottuu vaihtelevasti taiteilijoita. 



Fatboyt ja valkokangas



Ihana pihapuusaunamme


Olen myös harjoitellut luontokuvaamista, aloittamalla paikallaan pysyvistä kohteista, kuten puista.





Kuvataideviikothan pidetään Pekilossa, joka on aika iso ja kolkko, mutta todella hieno näyttelytila. Varsinkin kun siellä saa temmeltää miten haluaa. Siis juosta alasti ja tehdä Tarzan-huutoja.


Janne Nabb ja Maria Teeri pystyttävät installaatiotaan.
Olivat muuten myös ratkiriemukkaita asuinkumppaneita.
Eksyttiin jopa paikalliseen pubiin hämmentämään jääkiekkokansaa ja tutkimaan (kuollutta) yöelämää pahamaineiseen Morgan Kaneen.



Meillä on lemmikkifasaaneja (ja raskaana oleva kissa) ja mietitään niille nimiä. Fabio on aika vakiintunut ja tunnistettavissa. Fabio ja Hans ottaa aika usein yhteen meidän etupihalla.

Ainon nimipäivän kunniaksi (tekosyy) vähän juhlittiin. Eli leivottiin ja saunottiin ja tehtiin yhdeksälle ihmiselle ruokaa.






Eilen (15.5) pidettiin tutustumisilta. Eli tutustuttiin Sammyn kotiin. Sellanen kelpais mullekin. Ja tehtiin kirpparilöytöjä: 2 laukkua 3,50.



Tuo Sammyn asuttama talo on nimeltään Villa Sokeripala.
Tipulasta Sokeripalalle.



Tää on matkalaukkuelämää.
Mut ihanat kukkakuosit.



Oon tässä poikennut pari kertaa Tampereella avajaisissa ja viimisillä Japanin tunneilla ja kerran eksyin Poriinkin. Äitienpäivänä tietty. 
Ja sillon käytiin Viiksenki kanssa kattomassa Avengers! oli hyvä.
Avajaisista enemmän kunhan saan polaroidit koneelle.

Viimonen japanin tunti oli todella rakentava. 
Tehtiin origami sumopainijoita ja leikittiin japanilaisilla leluilla.



Terveelliset elämäntavat väsyttää.


3. toukokuuta 2012

Vappuja

Puuviikset vietti vappua tampereella.
Syöden metrilakua ja grilliruokaa.
Kertakäyttögrilli pystytettiin Sennin parvekkeelle neljän aikaan ja sitten alkoi ruokajuhla.
Istuttiin myös näsinkalliolla ja katseltiin hauskoja 
youtube-pätkiä.


Tiistaina oli hidas päivä.
Tutkittiin vapputoria ja ostettiin munkkeja.
Ja syötiin munkkeja ja juotiin simaa mun parvekkeella todella kesäisessä ilmassa ja mä paloin.
JEE.


Vois alkaa jo kylpee aurinkorasvassa.


Muut kuvat on vielä filmillä kehittämättä.
Tai polaroidilla Sennillä.

28. huhtikuuta 2012

Lukuvuosi meni

Eilen oli viimeinen koulupäivä.
Tai ensi viikolla on vielä japanin koe, mut muuten.
Juhlistettiin koulun loppua syöden - se me parhaiten osataan.


Tein tomaattimozzarellapizzaa, koska Ankku on kinunut sitä jo vaalivalvojaisista asti.



Seela oli leiponut pieniä korvapuusteja.
Ankku oli tehnyt pätkistoffeeta.
Sitten oli sipsejä, popcornia, suklaata, mustikkapiirakkaa, viinirypäleitä, filippinoksia, fani-paloja, hapankorppuja ja Robby Bubblea alkoholittomille.


Niina toi mukanaan Hermanni-kakun. Taikinajuuresta kasvanut ystävyyskakku. Itsekin olen joskus ylä-asteella leiponut Hermannin. Hermannin kanssa oli porkkanakakun päällistä.


Eliina selittää tässä innoissaan jostain tv-sarjasta. 
Sitten suunniteltiinkin jo Ibizalle lähtöä ja osallistumista White sensationiin.

Kun paikalle saapui enemmän porukkaa siirryimme piirrustusluokkaan tanssimaan. 
Diskovalonamme toimi piirtoheitin ja värikalvot.


Nyt viikonloppuna siivoan, nukun ja saunon.
Palaudun.
On kyllä jo ikävä Tokioon.

Ja sitten Viikset tulee tampereelle vapuksi!
Luultavasti grillataan Sennin ja poikien kanssa. 
Sitä odottaen!


26. huhtikuuta 2012

Tokio&Osaka 18.-25.4

Taas matkapäivitys.
Olin viikon Japanissa siskoni ja yhden yhteisen kaverimme kanssa.


Torstai

Lentokentältä päästyämme metsästimme hotellia. Saimme apua mukavalta bisnesmieheltä, kun kadut eivät menneetkään ihan niinkuin kartassa.


Kotipysäkkimme eli Shin-Ōkubon asema.


Shin-Ōkubossa oli paljon K-pop-liikkeitä, joissa matkaseurani halusi keventää lomppakkoja.
En muuten tiiä ketä tossa pahvitaulussa on.


Shibuyan valotauluja.


Perjantai 

vietettiin Tokyo Dome Cityssä.
Illemmalla oli Kat-tunin keikka Domella, ja vaikka tunnistinkin kolmen tunnin keikasta vaan 5 biisiä, oli se ihan uskomaton kokemus. Oli ilotulituksia, pyroshow, kuumailmapalloja, omakotitalon kokoisia liikkuvia lavanosia, hopeasateita ja vaijereita ja tähtitaivaita.
 Ja 55 000 fania valotikkuineen.



Lauantai

Lähdettiin aamulla Shinkansenilla Osakaan.
Jätin matkaseurani Kyocera Dome Osakaan, jossa oli Tohoshinkin keikka. Itse lähdin tutkimaan ostoskatuja ja kävin myös Osaka Castlessa ja Umeda Sky Buildingillä. Puoli kymmeneltä hain tytöt Domelta ja lähdettiin yöbussilla takaisin Tokioon.


Kyocera Dome Osaka


Mido-Suji Avenue
(Hermes, Giorgio Armani, Louis Vuitton, Swarovski, Chanel, Dior)


Nanba Shrinen piha, koska itse pyhäkkö oli kunnostuksessa.


Suosikki kauppaketjuni


 Shinsaibashisuji-Kita Shopping arcaden ja Ebisubashi-Suji Shotengai Shopping arcaden välissä oleva kanaali ja Osakan kuulemma paras ravintolakatu. Siellä olikin kivoja kahden metrin kokoisia rapuja seiniä koristamassa ja pallokala-ilmapalloja.


Shinsaibashisuji-Kita Shopping arcade



Osaka Castle Morinomiyassa ja sitä ympäröivää puistoa.
Siellä kukki persikkapuistot. Sain olla kuvattavana kiinalaisten turistien kanssa, koska olin niin nätti.


Umeda Sky Building ilta yhdeksältä.


Sunnuntai

Käveltiin Omotesandolla ja käytiin Kiddy Landissä, jonka jälkeen mentiin Harajukuun shoppailemaan. Harajuku on oma suosikkini Tokion alueista. Rakastuin siihen jo ensimmäisellä Tokion reissullani kaksi vuotta sitten. Siellä on maailman parhaat vaatekaupat. 
Laforetissa Swimmerin liike viehätti eniten:

Illemmalla kierrettiin sitten vähän Shibuyankin vaateliikkeitä 109:ssä.


Maanantai

Tutkittiin Akihabaraa, Asakusaa, osteltiin tuliaisia, ihailtiin kirjakauppoja ja haaveiltiin levykaupassa.


Akihabaraa. 
Ira tykkäs kovasti tästä alueesta.


Kimchi-ateriani.
Matkalla Asakusaan syötiin korealaista. Teki kyllä hyvää lämmin ja tulinen ruoka vähän sateisena päivänä.


Matkallamme törmäsimme myös ihanaan astiakauppaan. 
Oikeassa reunassa Hemi valitsee astioita.


Tiistai

Raahasin matkaseurani Momatin Jackson Pollockin näyttelyyn. Liikutuin kyllä ihan melkeen itkuun.
Tehtiin myös viimeisiä ostoksia Shibuyassa, Harajukussa ja Shinjukussa. Otettiin myös purikura-kuvia.


Shinjuku



Syötiin viimeisenä iltana samassa paikassa kun ekana; halpaa ja hyvää ramenia. Itse söin kyllä tuon liha-muna-riisi-kulhollisen misoramenini lisäksi. Sitten pyörein vielä Seven Eleveniin ostamaan suklaamehujäätä.



Pienet osat purikura-kuvistamme.


Keskiviikkona lensimme vähän haikein mielin takaisin kylmään ja koleaan suomeen. Onneksi ei silti ollut kovin kylmää ja koleaa paluupäivänämme. Kävin Viiksen kanssa Tikkurilassa terassikahveilla jakamassa hyviä ja huonoja uutisia ennen paluuta Tampereelle.

Kuvasin jopa ostokseni. Paitsi vaatteita.


Star Wars kangaskassi, Swimmerin muovirasia, 80kidz:n ja Kyary Pamyu Pamyun cd:t, Seelalle nuudeleita, polaroid-papereita itselleni ja Sennille, Bunny face mist ja white peach panda käsirasva.


Shonen jump- ja BeXBoy-lehdet Eliinalle, toinen white peach käsirasva, kalan muotoisia pikkukakkuja.


Rilakkuma matkamuki, jasmiini teetä ja vihreää teetä, keksejä Sennille ja lentokentältä viimisillä jeneillä ostettu shamppoo.

Jackson Pollock-kortteja, superhyvää ripsiliimaa, (ostin myös tekoripset), muumi-teippiä ja leveää nalle-teippiä, jotain randomeita, mutta söpöjä syötäviä juttuja, jotka ostin Seelalle ja ehkä MAHTAVIN JUTTU IKINÄ: maailman paras silmienrajauskynä. Löysin joskus kolme vuotta sitten tavastian lattialta tollasen kynän ja oletin tekstin takia sen olevan japanista ja nyt se on jo lopussa ja olinkin panikoimassa, että mitä teen kun se loppuu, koska muut kynät ei vaan oo niin hyviä, mutta löysimpä uuden <3


Purikura-kuvia, batman-ponnari, sugar skull rintaneula, kesäksi roikkuvat korvikset, pupusormus ja pari Rilakkuma muovitaskua.


Oli kyllä ihan kiva tulla takaisin kotiin kun koulussakin oltiin jo ikävöity. Vietin päivääni syöden Eliinan kanssa karkkia ja maaten Anun ja Mian alla sohvilla.

♈